• Etusivu
  • Info
  • Uutiset
  • Starbat
  • Media
  • Pressi
  • FAQ
  • Kontakti
  • Armeijakunta
  • Kauppa
  • Blog
  • English
  • Guitar prayer

    Maken synakatsaus

    Ultramoderni rumpali

    Make Kynäsen Analogisyntetisaattorikatsaus

    Olen kantanut nimeä Markus ”Make” Kynänen ristiäisistäni lähtien ja soitan päätyökseni koskettimia Myrkkyenkeli-yhtyeessä, jonka tarinaa voitte seurata Rockstarba elokuvatrilogiassa, ensimmäinen osa on jo julkaistu ja jatkoa seuraa pian. Olen harrastanut pianonsoittoa pienestä pitäen ja siirtynyt koskettimiin 80-luvun puolessa välissä. Samaan aikaan alkoi myös intohimoinen soittimien keräily. Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä vanhoihin analogisiin syntetisaattoreihin.

    Minulla on kotitaloni varastoissa ja soittohuoneissa jo yli 300 erilaista syntikkaa, joista tosin 50 ei toimi syystä tai toisesta. Toimivien joukossa on tietysti pakolliset Moogit ja Mellotronit, mutta myös eksoottisempaa tavaraa.

    Viimeisin hankintani on Itä-Saksalainen 50-luvun varhainen analogisyna WeltMeister Wurzburg E28C-Z, jonka ostin ebayn välityksellä Puolasta. Nyt se on saapunut pihalleni!

    Laite on todella massiivista Itä-Saksalaista tekniikkaa ja painaa betonijalustoineen yli kaksi tonnia. Erillinen virtalähde (kuvassa vihreä, takana) painaa vielä 400 kiloa. Transpointin auto toi sen FIN-lavalla pihalleni. Arvatkaapas, paljonko sen lähetys Puolasta maksoi!

    Heti kuorittuani soittimimen kuljetusmuoveista totesin, että koskettimisto oli tosiaan juuri niin huonossa kunnossa kuin myyjä sen kertoi olevan, joten irrotin sen ja lähetin Pajusen Pianopajalle korjattavaksi. Kuvasta siis puuttuu koskettimisto, mutta se tietysti kuuluu tuohon tasolle ja käsittää kuusi oktaavia. Soittimen ergonomia on vähintäänkin kyseenalainen: koskettimistolle joutuu kurottamaan koska säätöpaneeli työnyy niin eteen. Pahaksi onneksi Overdrive-kytkin on vielä suoraan hankalalla ja niillä harvoilla kerroilla kun kukaan on vaivautunut roudaamaan soittimen konserttilavalle, ollaan yleisölle ja miksaajalle aiheutettu sydämentykytyksiä huolimattomalla heilumisella. Kytkimestä saadaan pienellä liikkeellä mahtisärö ja +20dB ääntä.

    Ergonomia-ajattelu ja rajut lavashow eivät olleet vielä laitteen valmistusvuonna -58 ydinkysymyksiä, ja kun ottaa huomioon, että soitin on neuvostoliittolais-itä-saksalaista insinöörityötä ja suunnitelu teatterimusiikkiin, ei huono ergonomia ole yllätys.


    Etupaneelissa ovat kaikki tärkeimmät äänensävyyn vaikuttavat äätimet. Ne ovat tosiaan hyvin esillä, ehkäpä liikaakin. Yläpanelissa kytkimet ovat on/off-tyyppisiä, keskellä on kolme filtterien säätöpyörää ja alhaalla itse oskillaattorinsäädin. Vaikka koskettimisto kattaa kuusi oktaavia, käyttökelpoisia ääniä löytyy lähinnä alarekisteristä. Laitetta käytettiinkin lähinnä matalien tehosteiden ja huminoiden tuottamiseen. Ja siinä se on tehokas!



    Koskettimistotason oikeassa reunassa on kampi, josta voidaan siirtää koskettimistoa sivusuunnassa. Kiskoissa ei ole stoppareita, joten taso on myös helppo irroittaa viemällä se sivuun. Jotkut lyhytkätiset ovat myös säätäneet koko pöydän sivulle soiton ajaksi, etteivät osuisi säätimiin, mutta pöydän ollessa lähellä ääriasentoa on vaarana, että se kippaa pois kiskoilta. Tästä on esimerkkinä molvanialaisen progeyhtyeen Slutskyn konserttibootlegvideo vuodelta -72.



    Analogisyntetisaattoriin oleellisesti kuuluva oskillaattori on sijoitettu miehekkäästi koskettimiston yläpuolelle tukevaan mötikkään. Se on käännettävissä portaattomasti etulevyn alimmasta säätimestä. Joidenkin mielestä säädin tosiaan vaikuttaa äänensävyyn, minun mielestä kysymys on lähinnä show-vaikutelmasta. Mötikän päällä on kiinnityspiste peilipallolle.



    Mikäli jokin ruumiinosa sattuu keikan tiimellyksessä huitaisemaan Overdrive-kytkimen päälle, on soittimessa myös hätäkatkaisin, joka fyysisesti kytkee kondensaattorin ja vahvistimen pois päältä. Mikäli PA-kamojen elemettien kartiot ovat vielä ehjinä saatetaan tämän kytkimen nopealla käytöllä ehkäistä enemmät vauriot.



    Laitteen kaapelointi on tukevaa tavaraa ja kestää hyvin kiertue-elämän rasitukset. Tosin kiertue-elämäähän kyseiset laitteet eivät juuri pääseet kokemaan. Osittain tämä johtui massiivisesta painosta ja toisaalta siitä, että yleensä betonijalusta oli valettu suoraan teatterin orkesterimonttuun. Omistamassani yksilössä on optiona toimitettu erillinen betonijalusta, joka mahdollistaa laitteen siirtelyn verrattaen vaivattomasti.



    Virtalähde on yleensä sijoitettu poikittain soittimen viereen, kuvassa se on vielä kuormalavalla eikä säätimiin pääse helposti käsiksi.



    Suositeltava mikitys on suurikalvoisella kondensaattorimikrofonilla, joka on suunnattu hieman yläviistosta ja oikealta kohti kartion oikeanpuoleista reunaa, kuten kuvassa esitän. Suuri ovi kätkee verkotetun ritilän taakse 16-tuumaisen kaiutinelementin.



    Laite on 31. kaikista 32:sta valmistuneesta WeltMeister Wurzburg E28C-Z laitteesta. Soittimia on säilynyt 3 kappaletta ja ostamani on niistä hyväkuntoisin. Kompaktimman sisarmallin E29B-Z:n voi bongata Deutsche Museumissa Münchenissä.



    Kyseisen laitteen oli joku häpäissyt 80-luvulla liittämällä siihen midiohjaimen ja telineen kahdelle monitorille. Ne lensivät heti ensimmäisenä paketista takapihan romukasaan! Pyhäinhäväistys!



    Midilaitteiston kanssa oli käytetty erilaisia paskoja päätevahvistimia ja kaikuja, jotka oli asennettu räkkitelineeseen. Eipä niistäkään ole mitään iloa, jokainen oli räplätty paskaksi! Sinne vaan kaatopaikkakuormaan. Tosin yhdestä irroitin piirilevyt, koska niistä on havaintoni mukaan maksettu ebayssä enemmän kuin koko WMW:stä.



    Lisäksi olen äskettäin hankkinut Liettuasta vanhan itä-saksalaisen sämplerin. Todella miehekäs laite ja upea ääni!

    [ English version ]